Nyky-yhteiskunnassa puhutaan puolueisiin ja poliittisiin näkökulmiin katsomatta yhteisöllisyydestä, mutta yhteisöllisyyden ja yhteisön termi on niin moninainen, että sen merkitys on jäänyt ilmaan. Kun yhteiskunnassa ihmisoikeuksia vastustavat toimijat puhuvat yhteisöllisyydestä, koko termi muuttuu mitättömäksi.
Yhteisöllisyyden kaipuun takana on ihmisen luonnollinen tarve kokea kuuluvansa johonkin ja olevansa osa jotakin. Historiallisesti ihmiset ovat eläneet erikokoisissa yhteisöissä laumaeläiminä, jossa vastuu oli jaettu. Kapitalistisessa nyky-yhteiskunnassa meidän kaikkien pitää omistaa, ostaa ja keskittyä vain itseemme. Mitä me saamme yhteisöltä? Miten me myymme itseämme paremmin yhteisölle? Omaa brändiä, omaa tuotetta, minuutta.
Meidän pitäisi keskittyä siihen, mitä voimme antaa yhteisölle ja miten voimme olla osana yhteisöä. Yhteisöllisyyden kaipuun mukana tulee myös vastuu olla rakentamassa sitä yhteisöä.
Yhteisöllisyyttä luodaan helposti kriisin keskellä. Kun on yhteinen vihollinen tai haaste, on ihmiset helppo saada mukaan toimintaan. Orivedellä viime talven sähkökatkoissa kaupunki ja kyläyhdistykset kävivät kiertämässä sähkökatkoista kärsivien ihmisten luona ja varmistamassa, että ihmiset pärjäävät. Yhteisöllisyyden tunteen luominen tällaisina hetkinä on helpompaa kuin tasaisessa arjessa, jossa jokainen menee omia menojaan ja jokainen elää omaa elämäänsä.
Jotkut tahot yrittävät luovat yhteisöllisyyttä maailmaan rakentamalla olkiukoista viholliskuvia, joita vastaan taistella. Sukupuolivähemmistöviha tai maahanmuuttoviha yhdistää niitä, jotka ovat valmiita heittämään ihmisryhmiä bussin alle kokeakseen kuuluvansa jonnekin, mutta tällä tavalla suljetaan myös ulos iso osa ihmisiä, jotka sitten etsivät yhteisöään muualta.
Yhteisöllisyyden perustana täytyy modernissa maailmassa olla myös erilaisuuden hyväksyminen ja ihmisyyden monimuotoisuuden tunnistaminen. Orivesi ei ole mikään itsenäinen saari, joka pärjäisi omillaan, vaan meidän tulee tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Meidän tulee tunnistaa kaupungin asukkaiden ja täällä kävijöiden monimuotoisuus ja hyväksyä se, että jotkut täällä eivät ole eivätkä aio viettää koko elämäänsä Orivedellä.
Nykyihminen kuuluu monenlaisiin yhteisöihin. Monella meistä on perheyhteisö, työyhteisö, asuinyhteisö, harrastusyhteisö ja muita yhteisöjä, joihin kuulumme. Jotkut yhteisöt kestävät hetken, toiset koko elämän. Ihmisellä on oltava mahdollisuus kuulua yhteisöihin myös väliaikaisesti. Orivesi on monelle kesämökkikaupunki, ei pysyvä koti, ja jos kaupunkina haluamme sakottaa ihmisiä osallistumasta toimintaan osa-aikaisesti ja vaadimme sitoutumista ympärivuotiseen asumiseen Orivedellä, me suljemme kesämökkiläiset ulos mahdollisuudesta olla yhteisöllisiä heille sopivalla tavalla. Jos menemme “orivesiläiset ensin”-ajatuksella, suljemme pois paljon ihmisiä, jotka voisivat oman elämänsä realiteettien mukaan osallistua yhteisöön. Me ja he -jaottelu on ihmisille jollain tasolla luontaista, mutta meillä on myös mahdollisuus valita suljemmeko yhteisöjemme ulkopuolelle ne, jotka ovat vain käymässä.
On helppoa haaveille menneiden aikojen yhteisöllisyyden perään, jossa ihmiset asuivat lähekkäin, tunsivat toisensa nimeltä ja jakoivat arkensa. Historiallisesti yhteisöllisyys on kuitenkin usein perustunut siihen, että olet sattunut syntymään tiettyyn paikkaan ja aikaan, ei vapaavalintaisuuteen. Lisäksi omannäköisen elämän eläminen pienissä maatalousyhteisöissä on joskus ollut jopa hengenvaarallista. Ihmiset ovat läpi historian muuttaneet muualle etsiäkseen parempaa elämää itselleen.
Modernin yhteisöllisyyden perustana täytyy olla vapaaehtoisuus, ihmisten hyväksyminen ja monimuotoisuuden arvostaminen. Emme voi rakentaa yhteisöllisyyttä katsomalla, mitä muut voivat meille antaa, vaan sillä miten itse voimme tukea yhteisöä ja olla osana sitä. Miten voimme rakentaa tiloja, joissa jokainen kuuluu joukkoon, jokaisella on tilaa elää omannäköistä elämää ja jokaisella on myös vapaus valita toisin.
Modernissa, teknologisesti kehittyneessä maailmassa yhteisöjä ei luoda pelkästään oikeassa elämässä. Monimuotoiset internet-yhteisöt ovat viimeisen kolmen vuosikymmenen antaneet syrjityille, kiusatulle ja eksyneille ja elämässään eksyksissä oleville mahdollisuuden löytää paikkansa ja yhteisönsä heille sopivalla tavalla. Nuoria ei suojella sillä, että heiltä poistetaan mahdollisuus löytää samaistumispintaa arkielämänsä ulkopuolelta, vaan nuoria suojellaan tekemällä myös sosiaalista mediaa, joissa nuorilla on turvallista olla.
Yhteisöllisyys ei rakennu itsestään. Se alkaa niistä toimijoista, jotka osallistuvat, tekevät ja rakentavat monimuotoista kaupunkia. On helppoa saada hetkellinen tunne yhteisöllisyydestä, kun joku sanoo hei koiralenkillä, mutta on vaikeampi hyväksyä se tosiasia, että yhteisöllisyys ei synny itsestään.