Laitoin eilen sähköpostia Vihreille, että haluan erota puolueesta (mutta en paikallisjärjestöstä).
Tämä on ollut pitkään tulossa. Puolueen nykyisen puheenjohtajan johdolla puolue tekee reaktiivista influensseripolitiikkaa, ei aktiivista ja innovatiivista politiikkaa. Päätökselläni on pitkät taustat ja historiallani Vihreissä vielä pidemmät. Mutta tämän hetken Vihreät eivät ole mun puolue. Mun on mahdoton toimia puolueessa, jonka ajamaan politiikkaan en usko ja jonka arvot ja prioriteetit on myynnissä.
Olen lähtenyt Vihreään toimintaan mukaan ensimmäisen kerran 15-vuotiaana ja toimin useissa eri järjestöissä ja rooleissa 2005-2013 välillä. 2014 muutin Englantiin, ja politiikka jäi Suomeen. Muutettuani takaisin Tampereelle vuonna 2019 etsin poliittista kotia. En sitä silloin Vihreistä löytänyt ja toimin jonkin aikaa feministisessä puolueessa. Palasin takaisin Vihreisiin vuonna 2022. Feministisen puolueen jälkeen mietin Vihreiden ja Vasemmistoliiton väliltä. Arvot aika samanlaisia, painotukset eri. Mulle itselle ensisijaisesti luonto ja eläinten oikeudet on tärkeitä, joten kallistuin Vihreisiin. Toki oman lisänsä toi oma historiani Vihreissä ja se, että puheenjohtajana tuolloin oli hurjasti kunnioittamani Maria Ohisalo.
Muutettuani Orivedelle elämä oli tasapainossa, ja olin elämäntilanteessa, jossa oli energiaa ja aikaa antaa järjestötoimintaan. Löysin Itä-Pirkanmaan Vihreät ja pian löysin itseni kyseisen järjestön puheenjohtajana. Sitten tuli kahdet vaalit, joista molemmissa olin ehdolla ja kahden kunnan järjestön puheenjohtajana. Paikallisjärjestöstä ei ole pahaa sanottavaa, piirijärjestöstä hyvin vähän, mutta valtakunnanpuolue ei tee pienten kuntien toimijoille tätä helpoksi.
Viimeisenä niittinä erolle puolueesta oli Vihreän puolueen hiljaisuus sosiaalisessa mediassa sudenmetsästyksen laillistamisesta. Yksittäiset kansanedustajat ja toimijat ovat toki tätä vastustaneet, mutta jos tänään katsoo Vihreiden instagramia, 12 viimeisestä postauksesta puolet ovat persujen aiheuttamasta rasismikohusta, eikä sanaakaan lakimuutoksesta, joka mahdollistaa uhanalaisen eläimen tappamisen. Puoluetoimisto varmaan vetoaa lomaan, mutta tämä lakimuutos on ollut tiedossa. On tietoinen valinta puolueelta, että tästä ei sanota mitään.
Vihreät on tällä hetkellä puolue, joka tekee reaktiivista politiikkaa. Kun politiikan pohjana on muiden puolueiden perseilyt, käytännössä puolue vain nostaa Perussuomalaisten ääntä. Vihreät eivät ole nykyisen puheenjohtajan aikana saaneet yhtään omaa viestiä läpi, vaan huomio on tullut reaktiona muiden tekemään politiikkaan. Vihreän puolueen tämänhetkinen politiikka toimii lähinnä kaikukammiona, joka nostaa rasismin ääntä. Tartutaan jokaiseen kohuun, jolla voidaan saada huomiota, ilman että mietitään onko meillä tästä mitään lisää sanottavaa vai ei.
Vaikka hiljaisuus suden metsästyksestä on viimeinen niitti, niin tämä pettymysten tunkio on ollut kasvussa siitä lähtien kun Virrasta tuli puolueen puheenjohtaja.
Vihreiden kannatus on matalalla. Puolue silti koittaa ratsastaa gallupien tuloksilla, joissa puheenjohtajista Virta olisi se, jonka kanssa ihmiset haluaisivat kahville tai jonka nuoret haluaisivat pääministeriksi. Kumpikaan näistä ei tarkoita sitä, että puoluetta äänestetään. Haetaan nopeita voittoja ja huomiota somessa sen sijaan, että oikeasti tehtäisiin pitkän tähtäimen Vihreää politiikkaa. Mä haluan olla puolueessa, joka tekee rohkeaa politiikkaa, seisoo sanojensa takana ja seisoo arvojensa takana. Tämän hetken Vihreissä tuntuu, että kaikki arvot ihmisoikeuksista eläinten ja luonnon oikeuteen ovat myynnissä, jos sillä saa somessa huomiota. Ottawan sopimus, rajalaki, Daavidin Linko ja velkajarru ovat isoja esimerkkejä asioista, joissa puolue on myynyt perusarvonsa ja tehty kompromisseja paikoissa, joissa ei olisi tarvinnut. Oppositiossa puolueella olisi täysi mahdollisuus olla radikaali ja kovaäänisesti niiden puolella, joilla ei ole ääntä. Sen sijaan puolue tekee hiljaista lässynlää-politiikkaa.
Vihreiden puoluehallituksessa oli yksi järjen ääni, Tuomo Kondie, jota kiusattiin, vähäteltiin ja jonka kritiikkiä ei kuunneltu, ja Kondie erosi puoluehallituksesta. Mun näkemyksen mukaan Kondie kiusattiin pois puoluehallituksesta. Puolueessa kriittinen sisäinen ääni koitetaan hiljentää. On se sitten puolueen WhatsApp-ryhmissä tai puolueen sisäisessä Discordissa, paikka on väärä kritiikille, mutta tsempille ja ongelmien vähättelylle ja tekosyille on aina tilaa. Vihreiden puoluevaltuuston jäsen on Kondieta kehottanut eromaan puolueesta. “Mikset eroa sit puolueesta jo? Miks pitää lässyttää netissä paska suupielistä valuen.” Kirjaimellisesti mitä Kondielle on puoluevaltuuston jäsenen toimesta sanottu. Kondie ei eronnut, minä eroan. Kondie on yksi niitä ääniä puolueessa, joiden takia voin joskus ehkä palata tukemaan puoluetta, mutta niin kauan kuin sisäinen asenne on tällainen, että jokainen kriittinen ääni voi lähteä, en halua tällaisessa puolueessa olla.
Edellisen kauden kaupunginvaltuutettu Laura Rantanen Turusta teki valtuustoaloitteen eläinten hyvinvointisuunnitelmasta. Kun Vihreät Turussa saivat eläinten hyvinvointisuunnitelman kaupungin budjettiin ja asiasta postattiin instagramiin, ei Rantasen tekemää aloitetta mainittu sanallakaan vaan kunnia laitettiin Sofia Virralle. Koitin puolueen sisäisessä Discordissa kysellä asiasta, ja sain kyseisen Discordin ylläpitäjältä yksityisviestin, jonka sisältö kiteytyy aikalailla “väärin kritisoitu, väärä paikka”. Puolueessa koitetaan yksityisviestein pelotella ja vittuilla hiljaiseksi ne, jotka ei hymyile ja näytä kivalta. Aiemmin on kehotettu, että puolueen sisäinen kritiikki pitäisi nimenomaan Discordissa käydä ja kun sen koitin siellä nostaa, tuli lähinnä vittuilua.
Politiikassa ei tarvitse olla samaa mieltä. Poliitikassa ei tarvitse edes aina olla kivaa. Mutta siinä vaiheessa kun kriittinen ääni puolueen sisällä koitetaan hiljentää ja ongelmat piilottaa, niin puolue ei tee politiikkaa vaan vibettää. Ja mä en ole koskaan tykännyt leikkiä kiiltokuvilla.
Puolue on vapaa tekemään mitä tahtoo. Mä olen vapaa jättäytymään pois. Tämä ei ole puolue, jonka takana voin seisoa. Vihreillä on monta kansanedustajaa, joita tuen yhä täysillä. Fatim Diarra, Oras Tynkkynen, Krista Mikkonen ja Saara Hyrkkö esimerkiksi tekevät väsymättömästi töitä, ja kunnioitan heitä kovasti. Mutta kansanedustajat ja puolue ovat eri asioita, ja puoluetta en voi tukea niin kauan kun politiikan suunta on tämä.
En ole liittymässä ainakaan tällä hetkellä mihinkään muuhun puolueeseen. Toistaiseksi aion toimia kaupunginvaltuutettuna sitoutumattomana, eduskuntavaaleissa tuen henkilöä, jonka tekemän politiikan takana voin seisoa. Tulevaisuudesta ei voi tietää, sen aina on sitten kun on.