Politiikasta

Tämä aihe on uuvuttava ja samalla mahtava.

Mä innostuin politiikasta esiteininä. Olin 11-vuotias kun vuonna 1999 näin Heidi Hautalan TV:ssä jossain presidentinvaalikeskustelussa. Heidissä oli jotain, joka osu 11-vuotiaan sieluun. En muista mikä se oli, mutta heti kun pääsin, menin tietokoneelle ja tuoreella sähköpostillani laitoin Heidille sähköpostia, että oon hänen suurin faninsa.

Ja Heidi vastasi. Tuo yksi sähköposti on todennäköisesti ollut mun elämäni merkityksellisimpiä sähköposteja. Me oltiin Heidin kanssa aktiivisesti yhteyksissä monta vuotta. Vähemmän aktiivisesti sitten kun mun teini-iän ongelmat alko. Mutta Heidi oli aina taustalla. 2006 kun mun elämä oli kaoottista, niin sen vuoden parhaimpia hetkiä oli käydä Heidin luona eduskunnassa.

Lähdin paikallispolitiikkaan 16-vuotiaana vuonna 2005. Jyväskylän Vihreät Nuoret ja Opiskelijat oli mun poliittinen koti yhdeksän vuoden ajan. Olin jäsen, sitten olin tiedottaja. Vuonna 2011 olin Jyvionin puheenjohtaja Janne Saarelan kanssa. Sitten olin taas tiedottaja.

Oon ollut kaksi kertaa aiemmin ehdolla kuntavaaleissa (tai sillon ne oli vielä kunnallisvaalit), vuonna 2008 ja 2012. Ekalla kerralla oli vaalien aikaan suljetulla osastolla. Kangasvuoren osasto 39. Ne vuodet oli aika paskoja itselle, mutta Vihreät piti hengissä.

Niinä aikoina olin myös Keski-Suomen Vihreissä mukana ja 2012 oli Vinon hallituksessa, mutta siinä vaiheessa olin jo toinen jalka ulkona politiikasta. Muu elämä alkoi kantaa. Vihreät oli ollu se turvapaikka, ankkuri ja monessa kohtaa pelastusrengas, joka piti hengissä ja pinnalla, mutta sitten kun oman elämän ongelmat alkoi helpottamaan, elämästä tuli kiireistä.

2013 erosin puolueesta. Olin lähdössä Australiaan kesäksi ja poltin siltoja takanani. 2014 muutin sitten Britteihin. Ne vuodet pidin taukoa politiikasta. Mutta arvot on aina pysyneet samana.

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *